Eteenpäin

Taas on menny aikaa siitä ku viimeks kirjotin. Oon tän kuukauden ajan arviointijaksolla tukiasunnossa, se siis tarkottaa käytännössä sitä että asun harjoitteluasunnossa, jossa käy joka päivä hoitajat kattoo miten voin. Toivon että saan muuttaa tänne vakituisesti asumaan tän kuun jälkeen. Täällä saa tukea kaikenlaisten arkiasioiden hoitoon. Itse koen tarvitsevani apuu ainakin raha-asioihin ja henkistä tukee kohtausten yllättäessä. Lisäks tääl on huippumukava toimintaterapeutti, jota tapaan säännöllisesti. 

Viihdyn tääl paljon paremmin ku siel palvelukodissa, jossa asuin ennen. Se on mulle ihan liian laitosmainen ja mua ahdisti se ympäristö. Rehellisesti sanottuna se paikka tuntui enemmän vankilalta kuin kodilta. Mut oli sielläki asumisessa jotain positiivista: sain kolme hyvää ystävää. Täältä tunsin ennestään yhden naapureistani, ja meistä on tullut mun tänne tulon jälkeen tosi läheiset.

Kaikenkaikkiaan nyt tuntuu menevän entiseen nähden tosi hyvin. Tunnen enemmän positiivisiakin tunteita ja tiedän olevani läheisilleni rakas. (Kiitos teille, ihanat!) Pystyn ajattelee jopa tulevaisuutta ihan valoisana, ja jaksan uskoo siihen että koko ajan meen eteenpäin, askel kerrallaan. Ja mikä tärkeintä: taidan olla menossa oikeeseen suuntaan.