Tämä hetki

Istun sohvalla. Kämppä on melko sotkuinen, vaikka siivosin sitä jo vähän. Poikaystävä istuu tietokoneella. Hamsteri nukkuu mökissään. Musiikki soi. Tukkani on likainen. Olen aika onnellinen.

Mikä tekee mut onnelliseksi? Tämä hetki. Se, että olen läsnä. Se, että kykenen tuntemaan onnellisuutta. Se, että olen tullut pitkän matkan päästäkseni tähän, missä nyt olen. Se, että pystyn ajattelemaan näin positiivisesti.

En oo saanut elämältä sitä mitä halusin saavuttaa tähän ikään mennessä. Olen kokenut asioita, joita kukaan vanhempi ei haluaisi lapsensa joutuvan kokemaan. Mutta tää on mun elämä, ainoa sellainen. Ja ainoa ihminen, joka on kanssani aina ja jakaa kaiken kanssani, olen minä itse. Voin heittää hanskat tiskiin, soimata itseäni ja päättää ettei tästä mitään tuu. Tai sitten voin yrittää, sen verran kuin jaksan, ja olla ylpeä siitä että yritän.

Pyrin nykyään löytämään joka asiasta jonkun positiivisen puolen. Välillä niitä saa hakemalla hakea. Jos kauppareissulla "kujailen" (eli eksyn, unohdun paikoilleni jumittamaan, en osaa päättää mitä ostan, tai unohdan ostaa mitä piti), olen tyytyväinen siihen, että kuitenkin tuli lähdettyä. Ja huvitun ajatuksesta, että kanssaihmiset ovat ehkä huvittuneet toilailuistani. Jos olen niin kipeä, etten voi tehdä jotain kivaa asiaa, yritän keksiä jonkun muun kivan asian, minkä pystyn tekemään. Usein myös palkitsen itseäni, esimerkiksi tänään ajattelin, että sitten kun olen laittanut pyykit koneeseen pyörimään ja tiskannut osan astioista, saan palkinnoksi kirjoittaa tätä blogia. Nämä ovat pieniä asioita, joita olen kehittänyt pitääkseni elämäni mielekkäänä.

 

Poikaystäväni on perehtynyt meditointiin, ja välillä "luennoi" minullekin siitä. Olemme ymmärtäneet meditoinnin olevan vähän kuin vastakohta dissosiaatiohäiriölle, jota sairastan. Kävin pari kertaa Klubitalo Sarastuksen mindfulness-ryhmässä ja opin siellä helpon hengitysharjoituksen:
- Hengitä sisään ja ajattele "hengitän sisään".
- Hengitä ulos ja ajattele "hengitän ulos, olen rauhallinen". Rauhallisen tilalle voi vaihtaa myös jonkun muun sanan, esim. rento, läsnä, itsevarma, vahva.
Tämä harjoitus on auttanut mua paljon mm. lievittämään paniikkioireita ja hammaslääkäripelkoa. Kaiken a ja o on olla tässä hetkessä, ja hengitys on hyvä "ankkuri" joka kiinnittää minut tähän hetkeen.

Toinen tärkeä oivallus on myös se, että  minun pitää oikeasti riittää vain itselleni. Ja sen, mikä minulle riittää, päätän minä itse. Pyrin ajattelemaan empaattisesti itseäni kohtaan. Terapeutti kehottaa mua aina ajattelemaan "pikku-Oonaa" eli sisäistä lastani. Miten kohtelisin lasta, joka on kokenut saman kuin minä ja epäonnistuu jossain? En suutu tai rankaise. Yritän parhaani ja se riittää. Hyväksyn sen, että huonoja päiviä tulee ja menee, enkä odota suoriutuvani kaikessa yhtä hyvin kuin terve ihminen. Toki haluan riittää läheisilleni, mutta senkin voin päättää itse, kenet päästän lähelleni. Todellisia ystäviä ei haittaa, vaikka en jaksaisi lähteä kaupungille, meikata, tai siivota ennen kuin he tulevat kylään. Heille riittää se, että olen oma itseni ja niin hyvä ystävä kuin osaan olla.

Monta kertaa oon ajatellut, että tässä on mun loruni loppu, mut aina, vaikka tilanne on ollu kuinka paha, jotenkin oon selviytynyt eteenpäin. Ja monen mutkan kautta oon päätynyt tähän hetkeen, jossa elämisestä olen onnellinen.