Kipu korvaa ystävää

"Jälleen suloinen sabotage
Mä putosin sun ansaas
Mä tiesin että enkelit
On kieroja kuin rinkelit
Kun pilvellesi pyrähdin

Oon ystävä mustelmien
Tarpeeksi niistä saa mä en
Siks vaik sun kanssa leikkimään
Ei jäisi hai tai härkäkään
Täs oon taas ilman kypärää

Ja kohta nuolen haavoja
Syviä ja suolaisia
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävän

On mua viety huoneisiin
Ja murtauduttu mun tunteisiin
Nähdäkseen siel ei mitään oo
Vaik käyttäis kirkkainta valoo
Siel kaikuu kun huutaa "haloo"

Mä tarvitsen mun haavoja
Syviä ja suolaisia
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää
Joka ei jätä milloinkaan
Nöyränä vartoo vuoroaan
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää"
(Chisu - Sabotage)

Kipu ei oo pahinta, vaan se, kun ei tunne mitään. Vaikka nauraisin, en tunne iloa. Vaikka silmistä valuis kyyneleet, en tunne kunnolla suruakaan. On vaan turta olemassaolemattomuuden tunne. En tunne mun kehoa, ja se saa mut ajattelemaan itseni vahingoittamista. Ja siks oon antanut muiden satuttaa mua, ja oikein hakeutunut sellasiin tilanteisiin. Monen tervepäisen on ehkä vaikee tätä ymmärtää, mutta kipua voi haluta, ja siihen voi jäädä koukkuun. Se on sentään jotain ja tuntuu joltain.

Tänään on tälläinen päivä. Tänään oon läpsinyt itteeni, ja vetänyt pakastepussia ihoani pitkin, jotta tuntisin jotain. Mun on nyt vaikee lukee tekstiä tai ajatella kovin selkeesti, joten tää kirjotus voi olla sekava.

Tajusin, että puoli vuotta on mennyt ihan huomaamatta, enkä oo saanut otetta mistään. Ajelehdin vaan eteenpäin, selviydyn päivä kerrallaan.

Pelottaa ajatella elämää eteenpäin. Miten jaksan? Joka päivä odotan iltaa, että päivä ois ohi ja pääsis nukkumaan. Yön tullessa nukkumaanmeno usein ahdistaa, koska tiedän taas herääväni aamulla seuraavaan päivään. On vaikee ajatella edes viikkoa eteenpäin, koska tuntuu etten jaksa edes viikkoa enää. Silti aika kuluu, vaikka tää jaksamattomuuden tunne on ollut jo pitkään. Aina tuntuu, etten jaksa enää yhtään päivää, mut jotenkin sit vaan oon jaksanut. Ei oo oikein vaihtoehtoja.

Paraneminenkin pelottaa. Entä jos masennus, dissot ja kivut olis poissa? Mitä musta jäis jäljelle? En tiedä. En tiedä kuka ja millainen olen. Muut kyllä sanovat näkevänsä mut ihmisenä, jolla on sairaus, eikä pelkkänä sairautena. Itse en näe itseäni niin. Sairauteni vaikuttaa siihen, miten koen maailman, itseni, kaiken. En tiedä mitä on olla ilman.