Ihanasti sekaisin

Ihanasti sekaisin

Tahaton möläytys, sammakkoja suusta,
teen itsestäni narrin, mutten välitä tuosta.
Olen porukassa potilaiden, joista jokainen on yksin, 
väsyneiden sotilaiden, itselleen tuntemattomien.
Sinussa on jotain, minkä heti tiesin: elämääni tulisit, tunkeutuisit.
Ja minä annan sinun tulla, otan avosylin vastaan.
Olet rikkinäinen ja eksynyt, kuten olen itsekin. 

Yhdessä olemme vahvoja ja ihanasti sekaisin.
Kukaan ei jaksa meitä, ja niin sen pitää ollakin.
Eräänä yönä hiivin luoksesi, se on ankarasti kielletty, 
ja vielä kielletympää on se, mikä tämän jälkeen tapahtuu.
Kaikki sen näkevät ja pian joutuvat myöntämään:
Mikään tai kukaan ei saa minua kahleistasi luopumaan. 

Aika kuluu, leikki julmenee.
Sinä heikkenet, minä suojelen.
Minä uuvun, sinä hallitset.
Tulee kevät ja valo, lakaisen lattiaa, 
lasinsirut, ruuantähteet, lääkepaketit 
auringossa kilpaa kimaltaa. 

Kohta on taas se päivä, kun olet erityisen sekava.
Minä nautin joka hetkestä, kiusaan ja rakastan, 
annan sinun sairautesi itsenikin juovuttaa.
Sinä hymyilet ja huudat, minä tottelen ja itken.
Kun valvot yöt, minä pelkään ja tärisen, 
kun nukut päivät, minä peittelen.
Olet kaunis sellaisella tavalla, kuin hakattu lapsi vain voi olla. 

Herään hiljaisuuteen ja selkeyteen,
Olet kadonnut, olen turvassa.
Hetken sulattelen, totuttelen, 
kunnes kuitenkin sinut löytääkseni käännän kaupungin jokaisen kiven.
En halua apua, en halua turvaa.
Haluan vain palata, mielemme ihanasti sekoittaa, 
juosta valkotakkisia karkuun, yhtyä sinun ilkikuriseen nauruun. 

Sinä löydyt, ja aivan yllättäen, 
ensimmäisen kerran pitkään aikaan 
minäkin löydyn. 

Teet taas sen, minkä osaat parhaiten: otat syliin, lohdutat ja vangitset.
Kun sinä tuhoat elämäämme, koitan tuhota sinut, 
otan itseni, vien sinulta pois.
Olen kaikki mitä sinulla on,
et ansaitse edes sitä vähää.

Sen kevään olin vieras itselleni.
Koin suurimmat kivut, mitä kokea voi,
Ja suurimman onnen, jonka saavuttaa voi ainoastaan 
sairaalloisen ihanasti sekaisin.