Riisun päivävaatteet ja vedän ylleni Valtterin pitkähihaisen paidan. Nurin päin, ettei niskassa oleva lappu karhi ihoani vasten. Menen pitkäkseni ja otan pehmolelun kainalooni. On niin kummallista mennä nukkumaan, kun ei tunne olevansa edes hereillä. Jollen olisi näin väsynyt, uskoisin todellakin nukkuneeni koko päivän, ja nähneeni vain unta asioista, joita olen tänään tehnyt. Olin sairaalassa, lämmitin makaronilaatikkoa, kävin hierojalla, ajoin autoa. Jossain vaiheessa neuloin. Puhuin Valtterin kanssa, mutta oli hankalaa pysyä kärryillä keskustelussa. Tämän tarkemmin en pysty päivästäni kertomaan. Ei ole mitenkään epätavallista, että kysyn Valtterilta, mitä olen tehnyt milloinkin ja kenen kanssa, ja mitkä asiat ovat todellisia ja mitkä eivät. Puhelimesta on myös hyötyä, voin lukea omia viestejäni ja niiden avulla muistaa, mitä olen tehnyt tai ajatellut.
Nukahtaminen tuntuu vaikealta. Otin iltalääkkeet, ja ne kyllä nukuttavat minut väkisin. Mutta ajatus nukahtamisesta tuntuu vaikealta. En halua herätä huomenna aamulla. Klo 8:15 minun pitää olla taas sairaalassa saamassa magneettistimulaatiohoitoa. Päivällä tapaan sosiaalityöntekijän. Sellaiset menot ovat vaikeimpia, joissa pitää olla läsnä ja järkevä, ja jälkikäteen olisi hyvä muistaa, mitä on puhuttu ja selvitetty.
Torstai 18.5.2017
Herään, kun hoitaja tulee sängyn viereen, ja magneettistimulaatiolaite sammuu. On kuulemma hyvä merkki, jos torkahtaa hoidon aikana. Käytävällä kävellessäni tiedän jo etukäteen, että odotusaulassa istuu useampi ihminen. Haistan sen. Olen varma, että hajuaistini on normaalia herkempi, tai ainakaan en ole kuullut kenenkään muun haistavan samanlaisia asioita yhtä voimakkaasti. Jotkut sosiaaliset tilanteet ovat minulle hankalia, ja yksi syy siihen on hajuaistini. Huomioni menee pois olennaisista asioista, kun haistan mitä toinen ihminen on tänään syönyt, tupakoiko hän, onko hän flunssainen, onko hän käynyt hiljattain ulkona, ovatko hänen vaatteensa juuri pestyt, tai ovatko ne hieman kosteat hikoilun tai jonkin muun takia.
Ulkona on ihanan raikas sateenjälkeinen tuoksu. Minun on monena aamuna tehnyt mieli oikaista sairaalan pihassa olevan pienen nurmikkokaistaleen läpi kävellessäni parkkipaikalle. Nyt teen sen. Punaiset tennarit vihreää ruohoa vasten, siitä tulee kesäinen ja nuori olo.
Toivon, että nuori olo kestäisi pidempään. Väsymys ja kipu saavat minut tuntemaan itseni fyysisesti vanhaksi. Useimmiten tunnen olevani pikkulapsi, joka on vankina sairaan vanhuksen kehossa. Näen itseni peilistä vanhana, rumana ja loppuunpalaneena. Tai sellaisena harmaaihoisena narkkarizombina. Tiedän näkeväni vain oman pahan oloni, mutten silti meinaa uskoa muiden näkevän minua eri tavalla.
Yritän piristää itseäni. Kotimatkalla haen kaupasta riisipuuroa ja minttukahvijuoman. Nam! Ehdin levätä kotona pari tuntia ennen kuin pitää lähteä tapaamaan sosiaalityöntekijää. Se ei stressaa minua enää niin paljon kuin eilen, ja uskon selviytyväni siitä ihan hyvin. Helpottavaa saada apua ja selvyyttä raha-asioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti