Dissosiaatiojuttuja

Väsyttää. Olin aamupäiväl lääkärissä ja jotenkin se reissu imi kaikki voimat. Oon huomannu et mun hoitoon liittyvät käynnit ja palaverit väsyttää tosi paljon, kun tulee kerralla niin paljon asiaa mikä koskee mua ja vaikuttaa mun elämään.

Ajattelin tänään kirjottaa mun dissosiaatiohäiriöstä, kun siihen liittyen on tullu eilisen tekstin jälkeen kysymyksiä. Oon tosi yllättynyt et ihmiset on oikeesti käyny tääl lukemas ja antanut pääosin positiivista palautetta! Mun on ihan pakko kattoo mitä Wikipedia sanoo dissosiaatiohäiriöstä, mut käsittääkseni se on jokaisella vähän erilainen...

Tässä suora lainaus Wikipediasta: 
"Dissosiatiivisia ilmiöitä tai oireita: psykogeeninen amnesia, depersonalisaatio (oman itsensä kokeminen vieraana tai outona), derealisaatio (ympäristön kokeminen vieraana tai outona), ajan ja paikan tajun kadottaminen, havaintojen vääristyminen, vaikeus erottaa fantasioita todellisuudesta.
Dissosiaatioilmiöitä esiintyy myös unen aikana. Depersonalisaatio on yleinen kokemus erityisesti stressitilanteissa ja niistä palautumisessa. Dissosiatiiviset ilmiöt ovat huomattavasti harvinaisempia ikääntyneillä.
Dissosiaatiohäiriöt ovat spontaanisti ilmeneviä hallitsemattomia ja toimintakykyä rajoittavia tiloja, mielenterveyden ongelmia. Esimerkiksi dissosiatiivinen identiteettihäiriö, dissosiatiivinen muistinmenetys, dissosiatiivinen pakkovaellus, depersonalisaatiohäiriö. Erotuksena psykoottisista tiloista dissosiaatiohäiriöinen ei yleensä ole varma siitä, mikä hänen kokemusmaailmassaan on totta ja mikä ei. Psykoottistasoisissa tiloissa hallusinaatiot ja harhaluulot koetaan yleensä vahvasti tosiksi."

 
Mulla on ollut oikeestaan lapsesta asti näkö- ja kuuloharhoja, mut vasta teini-iässä rupesin tajuamaan et ne on harhoja. Ne on välil tosi pelottavia, ihan ku jostain kauhuleffasta. Onneks nyt lääkkeiden ja psykoterapian avulla niitä tulee enää tosi harvoin. Dissosiaatio on myös poistanut osan mun muistoista. Yleensä ne on muistoja tilanteista, jotka oon kokenut jollain tavalla satuttavina tai nöyryyttävinä. Sit mulla on myös jollain tasolla kaksi minää. Toinen on se ihminen mikä olin jo syntyessäni (tavallaan siis terve osa mussa), ja toinen se minä mikä on traumojen ja oireiden kautta syntynyt (eli sairas minä). Aluks se oli sellasta, et kun katoin peiliin, en hyväksynyt ulkomuotooni ja tuntu et oon vankina vieraassa kehossa. Koin olevani henkisesti eri ihminen, kuin se mikä olin fyysisesti. Sen jälkeen tuli vaihe, jossa näin toisen hahmon, joka oli ulkonäöltään muuten identtinen kuin minä, mut sil oli erilaiset hiukset ja vaatteet. Ensin luulin et mulla on kaksoissisko, mut sit aloin huomaamaan siinä epäinhimillisii piirteitä ja tajusin kuvitelleeni koko "henkilön". Se oli aika kauhee hetki kun tajusin sen, ja sit pelkäsin et oon kuvitellu myös mun silloisen poikaystävän (joka siis oli oikeesti ihan todellinen). Nykyään joskus saatan nähdä peilistä kehossani epämuodostumia tai muita "virheitä". Tuntuu myös että mun sisälläni nää mun kaksi puolta vääntää kättä koko ajan. Yksinkertasesti selittäen toinen tahtoo parantua ja toinen tahtoo kuolla. Näitä fiiliksiä oon purkanut näiksi kuviksi mitä täs on.

Toivottavasti tästä sai jotain selvää! Näit asioita on hirmu vaikee selittää. En tiedä heräskö jollain nyt ajatus, että oon ihan umpihullu. Ehkä olenki, hah..

Tsekatkaa muuten myös mun kahden hyvän ystävän blogit: 0mniphobia's world ja Mieletön elämä. Oon tutustunut heihin kuntoutuksessa, ja hekin painivat mielenterveysongelmien kanssa.