Liian kauniita unia

Teki mieli kirjottaa tänne jo eilen ja edellispäivänä, mut on vaan ollu sellanen epämääränen huono olo, enkä oo saanu purettua sitä mitenkään. Typerätyperä maailma, typerät ihmiset ja asiat ja ja ja oon vaan niin kypsä kaikkeen.

Sillon ku en oo vihanen, oon surullinen. Niin surullinen, ettei sillä tunnu olevan rajoja.

Näen joka yö painajaisii. Siitä tän blogin nimikin tulee. Oon nähny jo monen kuukauden ajan. Paitsi edellisyönä. Pelkäsin illalla jo valmiiks ja tappelin nukahtamista vastaan. Mut sitten en nähnykään painajaista, vaan hyvää unta. Siinä oli yks ihminen, jonka oon menettänyt, ja mulla oli sen kans yhteinen kämppä. Olin niin hyväs kunnossa, et pystyin muuttamaan pois vanhempien luota ja huolehtii ittestäni. Kun heräsin, itkin monta tuntii. Olin niin yksinäinen ja kaipasin sitä ihmistä. Tai en oikeestaan häntä, vaan sitä millanen toivoin hänen olevan mua kohtaan. Todellisuudessa mun toiveet ei koskaan toteutunut.

Tajusin, että on parempi nähdä painajaisii, kuin liian kauniita unia.